Valokuvien ja haastattelutietojen kerääminen

Haastattelut ja vanhojen valokuvien keruu ovat monesti tärkeässä osassa paikallishistorian lähdemateriaalin kokoamisessa. Näin saatu materiaali on myös havainnollista. Valokuvat kun konkretisoivat asioita ja ovat lisäksi mukavia katsoa. Haastatteluista voidaan puolestaan ottaa mukaan myös suoria lainauksia, jolloin yksittäisen ihmisen kokemukset ja puhuttu kieli pääsevät esille. 

Onnistuneen keruutyön edellytyksenä on, että valokuvasta saadaan talteen myös siihen liittyvät taustatiedot. Haastattelussa puolestaan on osattava ohjata informantin kerrontaa oikealla tavalla, minkä jälkeen saatu haastattelumateriaali pitää jatkokäsitellä käyttökelpoiseen ja tallennettavaan muotoon.

VALOKUVIEN KERUU

Valokuvien keruutyö liittyy usein haastattelutilanteisiin, jolloin pitää muistaa kysyä kuvaan liittyviä tarpeellisia taustatietoja. Toisinaan voidaan järjestää erityinen kuvakeräys, johon liittyvässä ohjeessa on aiheellista luetteloida mitä tietoja kuvasta toivotaan. Tällaisen listan etukäteistoimittaminen voi olla hyödyllistä myös ennen haastattelua, jos odotettavissa on valokuvia. Näin haastateltava voi jo etukäteen etsiä kuvia ja miettiä kuvan taustatietoja. Valokuvan taustatiedot ovat:

Kuvan omistaja, kuvaaja, mitä kuvassa on/tapahtuu, henkilöiden nimet, kuvausaika, kuvauspaikka.

Lannistua ei toki kannata, vaikka kaikkiin kysymyksiin ei vastausta löydy. Kuva on usein siitä huolimatta käyttökelpoinen. Tiedot pyritään kirjaamaan mahdollisimman tarkasti, mutta jos esimerkiksi tarkka kuvausaika ei ole tiedossa, voidaan informantilta pyytää arviota milloin aikaisintaan tai viimeistään kuva on otettu, jolloin voidaan saada vaikka tieto ”1950-luvulla–1960-luvun alkupuolella”.

Valokuvien taustatiedoista kannattaa tehdä aina oma lomake, johon kunkin yksittäisen kuvan taustatiedot saa kirjattua. Lomakkeeseen on syytä laittaa myös kohta, johon kirjataan kuvan palautusosoite.

Lisäksi lomakkeen alareunassa on tärkeää olla kirjattuna maininta siitä, että kuvan omistaja luovuttaa kuvan kopion täysillä käyttöoikeuksilla siihen käyttötarkoitukseen/arkistoon, johon kuvia kerätään (jos arkistoidaan, pitää arkiston nimi olla mainittuna). Ja tähän kohtaan pyydetään omistajan kuittaus. Jos omistaja haluaa luovuttaa kuvan sellaisenaan ilman palautusta, kirjataan tämä erikseen ylös.

Kerätyt kuvat kopioidaan nykyään yleensä skannerilla digitaaliseen muotoon, minkä jälkeen alkuperäiset kuvat palautetaan omistajilleen. Jatkokäsittelyssä on pidettävä sitten huoli siitä, että kuvat ja niihin liittyvät taustatiedot eivät pääse sekoittumaan.

HAASTATTELU

Haastattelun avulla saadaan hyvää tietoa erityisesti henkilöiden itse kokemasta elämästä ja tapahtumista. Onnistunut haastattelukin edellyttää valmistautumista. Sopivat haastateltavat pitää löytää ja lisäksi suunnitella haastattelun runko – mistä aihepiireistä tietoa halutaan? Itse haastattelussa on sitten toisaalta pyrittävä etenemään tuon rungon pohjalta ja toisaalta ymmärrettävä tilanteen mukaan laajentaa haastattelua esille tulevilla uusilla teemoilla. Toimivaa haastattelutekniikkaa on kuvattu liitteenä olevassa professori Jussi T. Lappalaisen tekstissä. 

Ennen haastattelua on haastateltavalle kerrottava, mitä tarkoitusta varten haastattelu tehdään ja mihin arkistoon se tallennetaan. Suuremmissa haastatteluprojekteissa voidaan jo etukäteen päättää, että informanttien tietoja ei julkaisuissa mainita niin, että yksittäiset henkilöt voidaan tunnistaa. Normaalissa paikallishistorian tekoon liittyvissä haastatteluissa on kuitenkin eduksi, jos tietoja voidaan käyttää sopivissa tilanteissa myös haastateltavan nimi mainiten. Viimeistään haastattelun lopussa pitää haastateltavalta kuitenkin varmistaa, että näin voidaan toimia. Jos informantti edellyttää, että hänen nimeänsä ei julkaisuissa mainita, pitää tätä pyyntöä kunnioittaa ja kirjata se haastattelumateriaaliin selkeästi näkyviin.

POSTIKYSELY

Kolmas tapa kerätä lähdemateriaalia yksittäisiltä henkilöiltä on postikysely. Nykyään tällainen keruu voidaan kyllä toteuttaa myös sähköisesti internetiä/sähköpostia hyväksikäyttäen. Postikysely on käyttökelpoinen erityisesti silloin, kun tietoja halutaan suuremmalta joukolta. Perinteisesti postikyselyitä ovat toteuttaneet arkistot, museot ja tutkimuslaitokset. 

Postikysely voi olla hyvä tiedonkeruutapa kaupunginosahistoriaakin tehtäessä. Jakelu voidaan toteuttaa tilanteen mukaan jollekin rajatulle ryhmälle, toisaalta tiedotusvälineiden välityksellä tietoa keräyksestä voidaan välittää laajoillekin joukoille. 

Erityisesti postikyselyn kohdalla etukäteissuunnittelu on tärkeää. Harkitsemattomasti tehtyjä kysymyksiä kun ei voi enää matkan varrella täsmentää. Tarkat kysymykset tuottavat yksityiskohtatietoa, avoimet kysymykset taas yleensä johdattavat kertojia kertomaan siitä, mistä he itse ovat kiinnostuneita tai mitä pitävät tärkeänä. Postikyselyä suunniteltaessa kannattaakin olla yhteyksissä tahoon, joka on aiemmin toteuttanut postikyselyitä – esimerkiksi Kuopion kulttuurihistorialliseen museoon tai Kuopion Isänmaalliseen Seuraan.


LIITE: Haastattelemassa. Ote kirjasta: Haluatko historiankirjoittajaksi? Jussi T. Lappalainen. SKS Toimituksia 895. Helsinki-Jyväskylä 2002.